Kenguruista lampaisiin

Tilanne on semmoinen, että viimeinen työpäivä on Lagolla vietetty. Päivä kului rauhallisesti aamu(un)isten kanojen parissa siirtyen siitä aina niin mukavien lihalaatikoiden pariin. Väliin söimme Lukkari brossien tarjoamaa kakuntapaista ja päätimme päivän kädenpuristukseen itse toimarin kanssa. Suurisuinen, tummaihoinen työkaveri halusi hanskani. Entiedä kuuluuko joihinkin rituaaleihin tuo. Lyhyesti sanottuna työ oli rankinta mitä itse olen puuhaillut. Oikein hyvä kokemus näin jälkikäteen ainakin.

Työnkuva oli kovasti laatikon muotoinen

Valehtelematta ketsuppi tuotiin aamulla täytenä.

"On niitä laitteita..."

Aamut täällä Austraaliassa ovat loppumassa, mutta hirveätä haikeutta ei ainakaan vielä ole tuntemisissa. Enemmäkin mukava taas tuntea lentokoneen alkukiihdytys. Ensi tiistaina. Kone lentää Auckland nimiseen paikkaan ja koitamme selviytyä Uudessa-Seelannissa lähes Huhtikuun puoleenväliin asti. Siellä sitten 4 252 277 paikallisen kanssa jännitämme maanjäristyksiä, joita tapahtuu vuodessa likimain 15 000. Paikallinen jännittäjä -joka on +13 tuntia Greenwichin aikaa edellä- saa 4.7% todennäköisyydellä elantonsa maataloudesta joillakin keinoin.

Keskusteminen lampaiden kaitsemisesta tapahtuu tyypillisesti englanniksi, maoriksi tai uusiseelantilaisella viittomakielellä. Kaitseminen kun on saatu juteltua niin puheen voi muuttaa ihmetteleväksi ja kysyä että onko herra lampuri nähnyt kakapoa tai muuta lentokyvytöntä lintulajia. Lisäksi voi miettiä hiljaa itsekseen, että paikalliset matelijalajit synnyttävät poikasensa munimisen sijaan. Ettei kukaan menetä yöuniaan, niin paikallinen viileys on selitys tuohon.

 "Noin vuoteen 1975 asti uusiseelantilaissten perusruokaa olivat liha, perunat ja kauden vihannekset (kaali, porkkana, pinaatti), leipä, maitotuotteet ja kala. Broileri oli ravintoloiden herkkuruokaa, ja suosituin pikaruoka oli lihapiirakka." Että eiköhän me pärjätä, kun vain tarpeeksi vanhentunut kyläpahanen löydetään.

-Tapio