Vähän niinku Suomi

Eihän se reissu olisi mitään, jos ei matkakassa kuluisi. Päätimme yhdessätuumin unohtaa lähtöpäivämme. Ajattelimme, että tiistainahan se kone nousee ja kuinka ollakkaan maanantaina Matille siinä ennen viittä soiteltiin lentokentältä, että minuutissa pitäisi olla niinkun koneessa. No eihän siitä minuutissa saanut edes loksahtanutta suuta kiinni. Töitähän sitä sen takia on tehty, että ei muuta kuin kortti heilumaan ja tiistaina koneeseen.

Tiistai-iltana kevyellä tuurilla pääsimme hostellille hostellin omalla kyydillä, kun joku kaukonäköinen saksalainen oli tilannut itselleen semmoisen. Jaoimme huoneen yhden - ehkä Euroopan kovaäänisimmän - kuorsaajan kanssa. Ehkä siinä metelissä olisi voinut nukkuakkin, mutta se sängyn ja seinien tärinä häiritsi, joten unet jäivät pätkittäisiksi. Aamulla pirteänä kuitenkin läksimme etsimään autoa. Hostellin isäntä oli varmaan ottanut luottokortiltamme jotakin ylimääräistä, koska hän tunsi velvollisuudekseen viedä meidät autovuokraamoille.( <--tuo oli kevennys. Oikeasti kyseessä oli kalju, mutta pitkähiuksinen herrasmies) Tiukasta seulastamme pääsi läpitse Nissan sinilintu.

Aloitimme siis Aucklandista, joka siaitsee siis pohjoissaaren pohjoisosassa. Isompia suuniltemia meillä ei ollut (eikä ole vieläkään). Auton, teltan, ruokkimisvälineiden ja ynnämuun löydyttyä lähdimme etsimään illaksi teltalle paikkaa. Yksi nimeltämainitsematon Ilari oli vinkannut että Thamesin suunnalla on mukavan näköistä rantatietä yms. joten suuntasimme sinnepäin. Korkeusvaihtelut ovat tässämaassa hyvin huomattavia ja aivan tasaista tietä harvoin näkee. Yösija löytyi yhden vanhan kultakaivoksen läheltä. Kaivuuhommiin emme lähteneet muutoin kuin kaivoimme itsemme makuupusseihimme. Sirkat pitävät uskomatonta siritystä, mutta onneksi kun on täysin pimeää niin nekin taitavat nukkua.

Seuraavana päivänä ajelimme ja ihmettelimme. Thamesin rantatiellä tuli sen verran tuttuja oikea-nyppy-vasen-oikea yhdistelmiä, että muistot Colin McRae- rallipelin New-Zealandin ensimmäisiltä etapeilta tulivat mieleen. Koko päivän satoi, joten viihdyimme autonratissa niinkin hyvin, että illalla löysimme itsemme Rotoruasta tai Rotorualta, entiedä miten paikalliset sanovat. Rotorua on kuuluisa kolmesta asiasta: vahvoista maoriperinteistään, alamäkipyöräilystä ja höyryistään.

Evästä tulossa ja telttakin kuivuu -- hyvin pyyhkii

Alamäkipyöräkilpailu

Täällä geotermisyys on se juttu, joten höyryä nousee vähän jokasuunnalta ja puhutaan, että Uuden-Seelannin ison geyshirikin olisi täällä. Se näytti vain olevan ison aidan takana, kun kävimme niillämiettein hamuilemassa lähiympäristöä. Nopeasti tulimme johtopäätökseen, että kapitalismi on ominut maanäidin lämmittämät vesivarannot ja -purkaukset. Mutta neliapilan muotoinen kepusydän pamppailee puhtaiden arvojen puolesta, päätöksemme oli etsiä maaseudulta oma pulikointipaikka. Itse mielessäni kerkesin kääntää takkini oppositiolle, koska joka höyry minkä maasudulta löysimme oli aidattu ja kurttuiset mummot jonottivat setelinippu vapisten omaa vuoroaan (<-- vain hieman väritetty kerronta).

Kuuma puro (aidatulla alueella) 

No tovin vielä ajeltuamme ajauduimme vaalivoittoon. Jytky! Lämmintä vettä, pienen lammen verran. Ei muita näköpiirissä, täydellistä. Kyseessä oli järvenpoukama, johon laski höyryävää vettä. Siinä kelpasi lepuuttaa matkasta rasittunutta ruumista useamman hetken verran.

Jatketaan tästä..

-Tapio