Veljeys, auto ja tasa-arvo

Töitä ei sitten Brisbanesta pystytty meille lupaamaan, joten ajatukset autonostosta ja maaseutumatkailusta muuttuivat todeksi. Tiistaiaamuna hostellin lattialle levitetyt kamppeet koottiin nyssäköihimme ja lähdimme junaa ja bussia hyväksikäyttäen autokauppaan, jonka nettisivua oli eniten plärätty. Matka ei ollut pitkä mutta pääsimme kuitenkin kävelemään vähän omaisuutemme kanssa paitamme märiksi. Ehkä julkisia voisi käyttää paremminkin.

Kuva vain muistutuksena reippaasta ryhmästämme

Pirteää pakkaamista

Bussit ohittivat oikealta ja junat vasemmalta.

Autokauppa nykyaikaisista navigointilaitteista huolimatta löytyi. Autokauppiaat on valtakuntien rajat ylittävä ihmisryhmä. Tämäkin Kreikan-Austraalialainen (muuttaisi filippiineille, jos pystyisi) osasi olla kivasti kaveri ja vastustaja. Ammattitaitoa tästä suomen naisiakin kehuneesta miehestä löytyi kuitenkin niin, että kaupat maasturimaisesta ja 20 vuotiaasta Holdenista syntyivät. Paperiasiat autonostossa olivat rehellisesti sanottuna haastavat, joten aikaa tuhraantui ainakin yhtä kauan kuin ostopäätökseen pääsemiseen tarkoilta ja vaihtoehtoja punnitsevilta suomalaisviisikolta.

Vapaudentunne aivan pursuaa

Onkos auton omistamisella ja avioliitolla jotain yhteistä - mietimme vain poikain kanssa

Auton nokka asetettiin kohti maaseutua. Alkuperäisenä päämääränä Bundaberg. Auto oli erimieltä Sunshine Coastin kohdalla, jolloin autosta hävisi ilmastointi ja mittaritauluun tuli iloisia jouluisia värejä. Australian lakiin kuuluu kuukauden/1000km takuu, joten päätimme olla keräämättä kilometrejä enenpää mittariin. Vieressä kartasta katsotut pitkät hiekkarannat kutsuivat. Pimeällä saavuimme rannikolle, jossa turistirysämäisyydestä huolimatta oli rauhallista. Ensimmäinen kosketus valtamereen oli huikea. Pimeää, suuria aaltoja, suolaista, vaahtopäitä, pikkukaupungin kajo, kaikki luodut tähdet - mykistävää. Vapaa fiilis. Reissun eteen tehdyt uhraukset alkoivat saamaan vastinetta. Päätettiin miettiä kuviota paikkakunnalla seuraavakin päivä. Aamulla auto toimikin moitteettomasti ja fiilis parani entisestään. Vuokrattu lasikuitulevyn palanen tuotti enimmäkseen tuskastumista, mutta myös hyviä Australian reissaajan kuvia.

Paikallinen horisontti viettää vain hieman oikealle.

Hämärän rajamailla päätimme jatkaa matkaa Gayndahiin, josta oli mehukkaita tietoja mandariineista ja hyvistä korvauksista. Matkaa voi verrata ruusuilla tanssimiseen, sillä piikkinä lihassamme oli edellämainutun vian uusiutumisen lisäksi auton virran väheneminen auton sammumiseen asti. Suomipojan suu loksahteli auki kovaa tahtia, koska autraalialaisten maine auttavaisuudessa sai todellisia esimerkkejä. Autolle virtaa, kyydityslupauksia lähimmälle korjaamolle ja hostellille. Eikä koskaan seisottu pimeässä tienvarressa 3 minuuttua pidenpään. Osattiin, jälkeenpäin ajateltuna, kieltäytyä hyvin kyydityskupauksista, sillä viiden viisaan pään yhdistäminen tuotti hedelmänä auton liikkeellesaamisen ilman paikkakuntalaisten apua. Pääsimme Gayndahiin illalla ja yövyimme tienvarrella olevaan karavaaniparkkiin. Kokemus riippumattoyöstä äänimaailmoineen oli hiljaiseen metsään tottuneelle suomalaiselle mieleenpainuva. Aina kun kerkesi tottua johonkin uuteen linnun lauluun, viheltelyyn tai rääkimiseen, alkoi toisesta suunnasta kuulumaan uutta, entistä kovempaa ja oudompaa ääntelyä.

Töitä ei paikkakunnalta löytynyt. Farmihommat ovat vähissä tällähetkellä ja siitä varmistuksen saimme paikallisen työnvälittäjän noin puolentunnin tuloksettomasta soittorumbasta ympäri saarivaltiota. Suomalaiset ovat arvostettuja ainakin Gayndahissa. Työnvälittäjä käytti nöyrästi ilmaisua Five Finnish Flashes, kun hän kertoi naapurikunnan kolleegalleen ketkä tarvitsisivat töitä. Paluu rannikolle alkoi samalla kaavalla millä oli loppumatka tultukin - naputimme laturia aina tarpeentullen.

Kaikki osallistuu huoltoon.

Kiinnostus auton ajamisesta takaisin myyjälle Brisbaneen oli erittäin vähäinen, joten vähäisen korjauslaskun toivossa pyysimme apua Gympiessä. Auto tuli kuntoon reippaassa tunnissa, ihmiset ystävällisiä ja köyhtyminen vähäistä. Suut loksahtelivat kilvan auki, taas.

Entistäkin vapautuneempina jatkoimme viikonlopun viettoon rannikolle. Täällähän palmupuut ovat puita vain kuten myös papukaijatkin ihan peruslintuja. Turistirysämäisyys välillä ahdistaa maalaispoikaa ja avaraa lompakkoa. Yleisfiilis kuitenkin pikkupoikamaisen ihmettelevä kaikkeen mitä vastaan tulee. Seuraavasta blogista en pysty kyllä paljastamaan mitään, sen verran on auki työkuviot. Töitä olisi kiva saada.

Valtava kaija

Ensimmäinen elävä kenguru nähtiin eilen jo perinteeksi muodostuneella ilmaisen nukkumispaikan etsimiskeikalla. Vain vähän aikaa seuramme kelpasi, mutta ei makeaa mahantäydeltä.


-Luke